Anna mun kaik kestä! Mää haluaisi assu kaupunkis, tai ainaki linjurireiti varres. Enkä omistais auto.

Kesä asti meni suht koht hyvi. Sit yks päivä maalatti tyäpaika naapuris talo katto ruiskuttamal. Ja mun ja yhreksä muun autot oli punases maalisumus. Talo omistaja pesi kätes jutust, maalareil ei ollu vakuutuksi. Mut niil oli kyl sit muuta; tarina mukka tuamioi pahoinpitelyist ja kaikke simmost, ja velkka sinne sun tänne. Muutama kohtaamise jälkke ymmärretti, et paras maksa viulut omast pussist, nii ainaki terveys ja henki säily. Tämä tapahtus just samal viikol, ku meinasi mennä vaihtama auto. Ei vaihrettukka.

Sit yht`äkki auto lakas ottamast kiarroksi, hyytys. Ei ku korjaamol, ja makso maltai.

Viiko pääst siit ilmotti auto, et jarrupalat tartte vaihta. Taas korjaamol. Menivät sit kysymät vaihtama paljo muutaki. Ja taas makso maltai. Tämä oli viime viikol.

Ku mää sit ajoi korjaamolt kotti, ni vähä ihmetteli simmost piänt käryy, ku tuli yhrest pyäräst. Luuli kuitenki, et ne oli uuret osat, ku ens vähä haisi. Kunnes sit seuraaval reissul huamasi, et pyäräki oli tulikuuma. Ja käry oli kamala. Eiku reklamoimaa. Eivät eres anteeks pyytäny tai pahotellu, vaik oliva vahinkos hajottanu jonku osa mun autost!

Tänäpä aamu vein sit auto takas korjaamol. Piti saara auto iltapäiväl takas. Ja olisi kyl tarvinnu sen torellaki! Mutku miäs meni hakema sitä, ni nämä valopäät oliki tilannu siihe väärä osa, vaik oliva monee kertaa kysyny mikä pyärä oli kysees. Eiväkkä voine soitta ja sanno, ettei auto saakka tänäpä. Huame kuulemma pitäis saara. Ja syytä olis saara kans! Taik muute mää suutu oikke julkisest! Mult ruppe menemä hermot.

Nymmää vaa sit laulele ittekseni, et "on paljon päiviä hyviä, mutta joukkoon mahtuu osa hieman synkkiä...". Sitä mää pruukaa ain laulel ittekseni, ku menee huanost. Joskus se autta, ain ei.