Mul piti olla tänäpä nettikialto, mut mun o iha pakko kirjotta tuarelttas, ku oli tyähaastattelus aamul.
Siin ku mää orotteli käret hikisin omaa vuaroani, ni funteerasi, et kyl ihmine vähä omituine otus o, ku menee järjestämä ittellens kaikenäkössi epämiällyttävi tilantei. Ja iha vapaaehtosest.
Itte haastattelu oli kuitenki sit jollai tappaa vapautuneempi, ku mitä mää oli etukätte pelänny. Kaks iha mukavatapast naisihmist istus pöyrä toispual, ja mää toispual, mukavas pehmiäs tualis.
Mut sit tuli vaikei kysymyksii. "Miksi meidän kannattaisi valita juuri sinut?". San siin sit, et ku mää ole hyvä ja paras.
Se o vaa kumma juttu, et vaik sitä omast miälestäs o kamala fiksu ihmine, ni se ittens kehumine ei ol kuitenka ollenka helppoo. Kyl se sit menee, ku pääsee vauhtii, mut sit alkaa nolottama, ja tulee simmone olo, et tarttis jotta nekatiivistaki keksii, mut ku ei tul mittä miälee.
No, meni kui meni. Sit sen kuulee tykkäsiks ne munst.