Ku ny kerra pääsi kouluaiheesee, nii jatketaa siit.

Sillo ku mun poika, joka nyt o jo mua pirempi hujoppi, alotti koulu, oli alku aika hankala. Jotenki siin sit rämmitti jouluu asti, ja alko jo näyttä silt, et poika muistaa ittes lisäks tuara tavaraski kotti. Ainaki useimmite.

Joululomal yhten päivän poika sanos mul kyyneleet silmis, et "äiti, sää et ol ollenka kertonu mul, et koulu jatkuu viäl!"

Mää e tiänny mitä mää olisi sanonu, ku poika oli nii tosissas. Mää en torellakaa ollu maininnu, et kysees oli vaa pari viiko loma. Olin pitäny asia liia ittestäs selvänä. Mun kävi nii surku poikaa, ku joutusi sanoma, et voi kulta piän, koulu jatkuu viäl aika mont vuat.

Yhtee aikaa poika kanto repussas kaik mahrolliset kirjat, ettei vaa unohra mittä kotti. Vuasie varrel hänest o kuitenki kasvanu oikke "kunno miäs", joka hoita koulus ja läksys, eikä kuitenka turhii murehru.

Eli iha totta se o, et alku aina hankala, lopus kiitos seiso.